Eilen postilaatikkoon kolahti uusin Pirkka- lehti, jossa oli houkutteleva granola, eli rapea mysli -resepti. Ryhdyin tuumasta toimeen, tietysti gluteenittomaksi muunneltuna! Mysli oli aika pelkistetty versio, koska tyttäreni ei pidä mistään kovin eksoottisista jutuista myslin seassa ;). Mysli oli todella hyvää! Pelkäsin etukäteen, että myslistä ei tule tarpeeksi paahtunutta, tai että se jää mauttomaksi. Seuraavan version teen ei-gluteenittomana, ja aikuiseen makuun. Eli aion lisätä paljon pähkinöitä ja siemeniä, ja hiukan vähemmän sokeria.
Rapea Mysli
3dl Semper Gluteeniton kaurahiutale
1dl Keskisen Myllyn Tattarihiutale
1rkl Elixi Pellavansiemenrouhe
3rkl Sokeria
2tl Kanelia
1rkl Kookoshiutaleita
1rkl Tummaa siirappia
2rkl Juoksevaa hunajaa
2rkl Rypsiöljyä
Maun mukaan rusinoita/kuivattuja hedelmiä
Sekoita kaikki kuivat aineet ja mausteet kulhossa. Lisää joukkoon siirappi, hunaja ja öljy. Sekoita hyvin esim. puuharukalla. Levitä seos uunipellille leivinpaperin päälle. Paahda 175 asteessa 30 minuuttia. Sekoittele 10 minuutin välein ja tarkkaile, ettei mysli pääse palamaan. Lisää jäähtyneeseen mysliin rusinat tai kuivatut hedelmät. Tarjoile maustamattoman jogurtin kanssa. Nam!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti