Taikinan mausteet jäi aika suppeaksi. Jos sunnuntai iltana kello kahdeksan tulee inspiraatio tehdä piparkakkutaikina, niin kauppaan ei kyllä siihen aikaan enää jaksa raahautua.. :)
Pipareista tuli ihanan rapeita ja oikein joulunmakuisia, vaikka mausteita ei ollutkaan enempää.
Gluteenittomat siirappipiparit
100g margariinia
2dl tummaa siirappia
1dl sokeria
0,5dl kermaa
1tl kanelia
0,5tl kardemummaa
0,5tl ruokasoodaa
6dl Sunnuntai Gluteeniton jauhoseos
Lisää margariini, siirappi, sokeri, kerma ja mausteet kattilaan. Kuumenna sekoitellen ja anna kiehahtaa. Siirrä kattila levyltä ja anna jäähtyä. Sekoita sooda ja jauhot. Lisää jauhot jäähtyneeseen nesteeseen pienissä erissä, sekoita hyvin, kunnes taikina on kiinteää. Peitä kattila ja laita jääkaappiin kiinteytymään seuraavaan päivään.
Pehmennä ja työstä taikinaa pöydällä, lisää jauhoja tarpeen mukaan, jos taikina tuntuu löysältä. Jos haluat pipareista oikein ohuita, kaulitse taikina suoraan leivinpaperin päälle. Näin ohuet piparit eivät kärsi siirtelystä. Paista pipareita 200 asteessa 6-10 minuuttia. Koristele jäähtyneet piparit.
Porukka valmiina taistoon, -ei kun paistoon! |
Ensimmäiset piparkakut levisivät uunissa aikalailla. Lisäsin jauhoja reilusti leivontavaiheessa, ja se auttoi. Ohjeeseen lisäsin jauhoja desin verran. Kannattaa paistaa pieni koe-erä, ja katsoa miten käy.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti