sunnuntai 22. maaliskuuta 2015

Mustikkapiirakka

Tähän aikaan vuodesta saa alkaa tyhjentämään pakastinta, mikäli siellä vielä marjoja on. Meillä alkaa olla pakastin aika tyhjä marjojen osalta. Tämä piirakka on leivottu viime kesänä tuoreista mustikoista, mutta ihan yhtä hyvin tähän käy pakastetutkin. Heinäkuussa mustikanpoimintareissun jälkeen päätin tehdä mustikkapiirakan tuoreista mustikoista. Kerrankin! Teen mustikkapiirakan aina samalla reseptillä, kermaviiliversio on ehdoton suosikki. Tämän reseptin muutin gluteenittomaksi vaihtamalla vehnäjauhot gluteenittomiksi jauhoiksi. Oma piirakkavuokani on halkaisijaltaan 28cm. Taikinasta ja mustikoista tein muutaman muffinsin, niistä kuva alimpana.





                                                             Mustikkapiirakka

                                                       Pohja:
                                                        150g voita tai margariinia
                                                        1,5dl sokeria
                                                        2 munaa
                                                        2 1/4dl Pirkka Gluteeniton jauhoseosta
                                                        3/4dl perunajauhoja
                                                        1tl leivinjauhetta

                                                       Täyte:
                                                         1 tlk kermaviiliä
                                                         1 muna
                                                         ½dl sokeria
                                                         1tl vaniljasokeria
                                                         mustikoita ja vadelmia



Vatkaa pehmeä voi ja sokeri vaahdoksi. Lisää joukkoon munat yksitellen hyvin vatkaten. Sekoita taikinan joukkoon keskenään sekoitetut kuivat aineet. Levitä taikina voidellun piirakkavuoan pohjalle ja reunoille. Sekoita täytteen kermaviili, muna ja sokerit keskenään. Kaada pohjan päälle. Ripottele haluamasi määrä marjoja täytteen päälle. Paista piirakka 200 asteessa 35 minuuttia.


 
Mustikkamuffinsi
 
 

maanantai 9. maaliskuuta 2015

Piparminttu cookiet

Jokin aika sitten meillä leivottiin taas keksejä, kuinkas muutenkaan! Keksit valmistuu hyvinkin nopealla aikataululla, ja helposti. Ja melkein aina kaapista löytyy keksiin raaka-aineet. Candy caneja jäi joulun jälkeen kaappiin pyörimään, niitä tässä tuhlataan parempaan tarkoitukseen ;)
 
 

                                              Piparminttu cookiet 14kpl

                                             115g kylmää margariinia/voita kuutioina
                                             1½dl fariinisokeria
                                             1 kananmuna
                                             1dl Puuppolan aitokaura kaurahiutale
                                             1 2/3dl Semper Fin mix hieno jauhoseos
                                             4rkl kaakaojauhetta
                                             ½tl leivinjauhetta
                                             1mm suolaa
                                             1mm vaniljajauhetta
                                             40g Pandan tumma suklaata
                                             1-2 Candy canea (piparminttu tanko)

Sekoita kuivat aineet keskenään. Murskaa Candy cane kaulimella hienoksi. Rouhi suklaa. Vatkaa voi ja sokeri kuohkeaksi sähkövatkaimella, n. 4-5 minuuttia. Lisää kananmuna ja vatkaa tasaiseksi. Lisää kuivat aineet ja vatkaa pienellä teholla sekaisin. Lisää rouhittu suklaa, sekoita lastan avulla tasaiseksi.

Ota taikinasta pieni palloja, ja pyörittele tasaiseksi ja laita pellille. Pallot leviävät uunissa aika paljon, joten jätä riittävästi tilaa pallojen väliin. Paina keksejä hieman linttaan ja ripottele piparmintturouhetta päälle.

Paista 175 asteessa n. 15 minuuttia. Keksit ovat valmiita, kun ne eivät enää kiillä niin paljon. Anna jäähtyä hetki, ja siirrä ritilän päälle jäähtymään kokonaan.


 

sunnuntai 8. helmikuuta 2015

Gluteenittomat Ystävänpäivä Cookiet (munaton)

Meillä oli tänään tyttäreni kanssa leivontapäivä. Olin nähnyt tällä viikolla jossain lehdessä herkullisen suklaa cookie ohjeen, jota halusin kokeilla. En muista yhtään mistä lehdestä oli kyse, eikä reseptiä löytynyt suuretsintöjen jälkeenkään. Kaapista kaivelin pussia ja purnukkaa, ja tämmöisiä saatiin aikaiseksi. Tuli muuten just sellaisia, niinkö piti! Päältä rapsakka, sisältä sitkeä. Kananmunien tilalla halusin käyttää kondensoitua maitoa, eikä ollut huono kokeilu. Cookiet pysyi hyvin kasassa ja sopivan paksuisina uunissa. Lähestyvän ystävänpäivän kunniaksi keksit sai päälle suklaaraidat ja sydämiä.

 



                                      Gluteenittomat Ystävänpäivä Cookiet, n.45kpl

                                      200g pehmeää margariinia
                                      3dl sokeria
                                      1dl hasselpähkinäjauhoa
                                      1dl Puuppolan aitokaura kaurahiutale
                                      5dl Provena kaurainen jauhoseos
                                      1tl ksantaania
                                      2tl leivinjauhetta
                                      2,5dl kondensoitua maitoa (ei keitettynä)
                                      130g Pandan valkosuklaata

                                      Koristeeksi:
                                      sulatettua maitosuklaata
                                      sydän strösseleitä

 
Vatkaa pehmeä margariini ja sokeri vaahdoksi. Sekoita kuivat aineet keskenään. Paloittele valkosuklaa pieniksi paloiksi. Lisää kondensoitu maito margariini-sokeriseokseen, ja vatkaa huolellisesti sekaisin. Lisää jauhoseos margariiniseokseen, sekoita nuolijalla/muovilastalla hyvin sekaisin. Lisää lopuksi suklaamuru sekaan, sekoita.
Nostele taikinasta ruokalusikalla nokareita leivinpaperille. Yhteen pellilliseen sain mahtumaan 16 keksiä. Paista kiertoilmalla 170 asteessa n. 15 minuuttia. Anna jäähtyä ritilän päällä. Sulata maitosuklaa mikrossa, koristele keksit.

Sydämellistä Ystävänpäivää!




                                     

tiistai 3. helmikuuta 2015

Gluteeniton pannukakku (tosi hyvä!)

Blogin puolella tuli vahingossa kuukauden mittainen tauko. Meikäläinen palasi äitiysloman jälkeen takaisin työelämään ja lapset aloitti hoidon. Sairastelulta ei olla vältytty. Nuorin imuroi kaikki mahdolliset pöpöt ja sairastupaa pidetään jatkuvasti.. Mutta onneksi ollaan ehditty leipoa siitä huolimatta! Jostain syystä miellän pannukakun helmikuun jutuksi. Se jotenkin kuuluu pulkkailuun, luisteluun, punaisiin poskiin ja lumisateeseen. Tämä resepti on ehdottomasti kaikista gluteenittomista pannariresepteitä paras! Ollaan tehty tätä lyhyen ajan sisällä jo kaksi kertaa, ups :p




                                                Pannukakku

                                                2dl Semper Fin Mix hieno jauhoseos
                                                1/4dl sokeria
                                                0,75tl leivinjauhetta
                                                1mm suolaa
                                                0,5tl vaniljasokeria
                                                4dl maitoa (käytin 1dl ruokakermaa 10%, ja 3dl maitoa)
                                                2 kananmunaa
                                                2rkl sulatettua margariinia

Riko munat kulhoon. Lisää sokeri ja vatkaa käsin vispilällä muutama minuutti. Lisää maito. Sekoita kuivat aineet keskenään sekaisin, ja lisää nesteen joukkoon hyvin vispilällä vatkaten. Lisää lopuksi sula margariini, vispaa taikina sekaisin. Kaada taikina 30 x 40cm vuokaan. Paista 225c uunissa 30 minuuttia. Anna jäähtyä ja nauti hillon kera!







Pannukakkuvaras! Vai hillovaras..?

tiistai 30. joulukuuta 2014

Gluteenittomat Tuulihatut

Tuulihatut ovat näppäriä pikkusuolaisia tarjottavia. Täyte voi olla melkein mitä vain, suolaista ja makeaa. Myös erilaiset rajoitukset on helppo ottaa huomioon. Kokeilin ensimmäistä kertaa gluteenittomia tuulihattuja. Muutin tavallisen reseptin gluteenittomaksi ja lisäsin jauhojen määrää hieman. Ihan samalla tavalla taikina käyttäytyi, kuin vehnäjauhojenkin kanssa.


                                                 Gluteenittomat tuulihatut, 30kpl

                                                 3dl vettä
                                                 100g margariinia
                                                 2,5dl Sunnuntai Gluteeniton jauhoseosta
                                                 3 kananmunaa

 


Kiehauta vesi ja rasva kattilassa. Lisää kaikki jauhot kerralla (itse siivilöin jauhot kattilaan). Sekoita hyvin, kunnes taikina irtoaa kattilan reunoilta. Nosta kattila liedeltä ja anna taikinan jäähtyä. Lisää munat yksitellen, ja vatkaa jokainen kananmuna huolellisesti sähkövatkaimella.
Laita taikina pursotinpussiin, käytä isoa pursotinterää tai leikkaa pursotuspussiin isohko viilto. Pursota sopivan kokoisia nokareita leivinpaperin päälle. Paista 200 asteisessa uunissa n. 25 minuuttia. Älä avaa uuninluukkua paistamisen alkuvaiheessa!
Anna jäähtyä. Halkaise hatut ja täytä suolaisella tai makealla täytteellä.

Nämä täytteet riittävät n. kolmenkymmenen tuulihatut täytteeksi.

                                        Kasvistäyte:
                                        100g Creme Bonjour tuorejuusto, Kreikkalainen valkosipuli
                                        ½ prk Creme fraichea
                                       100g feta juustoa
                                        ½ punainen paprika
                                       2 valkosipulin kynttä
                                       tuoretta persiljaa

Sekoita tuorejuusto, creme fraiche ja fetat hyvin sekaisin. Pilko paprika pieniksi paloiksi, lisää täytteeseen. Purista 2 valkosipulin kynttä, silppua persilja pieneksi. Lisää täytteeseen ja sekoita. Täytä tuulihatut pursottamalla tai lusikoimalla täyte. Tuulihatut ovat parhaimmillaan mahdollisimman pian täyttämisen jälkeen.

                                        Kinkkutäyte:
                                        100g Naudanpaisti kinkkusiivuja
                                        100g Creme Bonjour tuorejuustoa, mustapippuri-tilli
                                        ½prk Creme Fraichea
                                        1 vajaa suolakurkku
                                        persiljaa

Pilko kinkkusiivut ja suolakurkku pieniksi paloiksi. Silppua persilja. Sekoita tuorejuusto ja Creme fraiche sekaisin. Sekoita kaikki aineet keskenään. Täytä tuulihatut pursottamalla tai lusikoimalla kahdella lusikalla. Nauti pian täyttämisen jälkeen!

lauantai 20. joulukuuta 2014

Torttuvinkki!

Tällä kertaa en julkaise reseptiä, koska nämä joulutortut eivät ole gluteenittomia. Vinkkaan vaan täydellisistä joulutortuista! Olen jo muutaman vuoden ajan tehnyt joulutortut vaniljatuorejuustolla ja luumuhillolla. Ihan järkyttävän hyviä! Sunnuntain maidoton vaniljarahka (tms.) valmiste poistui markkinoilta jokunen vuosi sitten, mutta onneksi Violalta löytyy nyt vaniljatuorejuustoa.
Ohje on helppo; tortut muotoonsa, alle teelusikallinen vaniljatuorejuustoa ja päälle luumuhilloa. Jäähtyneen tortun päälle tomusokeria. Mmmm...






tiistai 16. joulukuuta 2014

Gluteenittomat siirappipiparit, munaton

En ole koskaan eläissäni tehnyt itse piparkakkutaikinaa. Muutamana jouluna olen tyttäreni kanssa pipareita "leiponut", mutta ne piparit ovat valmistuneet kaupan valmistaikinasta, mikä on ollut helppoa ja hyvää. Gluteenitontakin piparkakkutaikinaa löytyy kaupan pakastealtaasta, mutta jostain syystä päätin tänä vuonna kokeilla piparkakkutaikinan tekoa ihan itse, gluteenittomana tietenkin. Tässä ohjeessa ei ole kananmunaa, mikä on plussaa. Meidän pikku mies tosin saakin aloitella maistelemaan kananmunaa. Suuri helpotus!
Taikinan mausteet jäi aika suppeaksi. Jos sunnuntai iltana kello kahdeksan tulee inspiraatio tehdä piparkakkutaikina, niin kauppaan ei kyllä siihen aikaan enää jaksa raahautua.. :)
Pipareista tuli ihanan rapeita ja oikein joulunmakuisia, vaikka mausteita ei ollutkaan enempää.


                                                    Gluteenittomat siirappipiparit

                                                    100g margariinia
                                                    2dl tummaa siirappia
                                                    1dl sokeria
                                                    0,5dl kermaa
                                                    1tl kanelia
                                                    0,5tl kardemummaa
                                                    0,5tl ruokasoodaa
                                                    6dl Sunnuntai Gluteeniton jauhoseos

Lisää margariini, siirappi, sokeri, kerma ja mausteet kattilaan. Kuumenna sekoitellen ja anna kiehahtaa. Siirrä kattila levyltä ja anna jäähtyä. Sekoita sooda ja jauhot. Lisää jauhot jäähtyneeseen nesteeseen pienissä erissä, sekoita hyvin, kunnes taikina on kiinteää. Peitä kattila ja laita jääkaappiin kiinteytymään seuraavaan päivään.
Pehmennä ja työstä taikinaa pöydällä, lisää jauhoja tarpeen mukaan, jos taikina tuntuu löysältä. Jos haluat pipareista oikein ohuita, kaulitse taikina suoraan leivinpaperin päälle. Näin ohuet piparit eivät kärsi siirtelystä. Paista pipareita 200 asteessa 6-10 minuuttia. Koristele jäähtyneet piparit.


Porukka valmiina taistoon, -ei kun paistoon!

Ensimmäiset piparkakut levisivät uunissa aikalailla. Lisäsin jauhoja reilusti leivontavaiheessa, ja se auttoi. Ohjeeseen lisäsin jauhoja desin verran. Kannattaa paistaa pieni koe-erä, ja katsoa miten käy.