perjantai 3. lokakuuta 2014

Syksyinen lohi-omenapiirakka, munaton

Suolaisella linjalla jatketaan! Tähän aikaan syksyllä omenoita alkaa olla kaikilla enemmän kuin tarpeen. Tulee tehtyä omenapaistoksia, omenapiirakkaa, hilloa ja ties mitä. Tänä syksynä meillä ei vielä ole valmistettu omenoista oikein mitään. Syöty vaan sellaisenaan. Aikomuksena oli valmistaa suolainen piirakka lohesta ja mietin, mitä voisi lohen kaveriksi laittaa. Päätin kokeilla omenaa. Silläkin uhalla, etten ole koskaan lohi-omena yhdistelmällä mitään maistanut. Yhdistelmä oli onnistunut! Omenat kannattaa pilkkoa aika pieniksi, ja niitä saa olla paljon.



                                        Lohi- omena piirakka, 17cm irtopohjavuoka

                                        Pohja:
                                        150g pehmeää voita
                                        1,5dl Sunnuntai Tumma gluteeniton jauhoseos
                                        1dl Keskisen Myllyn tattarihiutale
                                        1dl Emmental juustoraaste
                                        3rkl vettä

Sekoita pohjan ainekset kaikki keskenään. Painele piirakkataikina vuoan pohjalle ja reunoille. Esipaista 200 asteessa 10 minuuttia. Valmista sillä aikaa täyte.

               

                                         Täyte:
                                         1dl kermaviiliä
                                         2dl Mustaleima Emmental juustoraastetta
                                         1dl Juustokermaa
                                         2rkl perunajauhoa
                                         mustapippuria, suolaa, kuivattuja yrttejä
                                         1 keskikokoinen omena
                                         150g savustettua lohta

Sekoita kermaviili, puolet juustoraasteesta, kerma keskenään. Siivilöi joukkoon perunajauho. Mausta haluamillasi mausteilla. Kuori omena ja leikkaa pieniksi paloiksi. Leikkaa lohi pieniksi palasiksi. Laita omenat ja lohet esipaistetun pohjan päälle. Kaada päälle kermaviiliseos. Ripottele päälle loppu juustoraasteesta. Paista uunissa 225 asteessa 20 minuuttia. Suojaa paiston aikana foliolla, mikäli pinta alkaa tummumaan liikkaa.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti